Noh, tässä nyt on ollut viime päivinä kaikenlaista niin en oo ehtinyt kovin runsaasti vuodattamaan. Aika jännä, luulin, kun alotin tän villityksen, että tulen kirjoittamaan tätä joka helvetin hetki, koska mulla on muuten elämässä niin tylsää. Hah, toisin kävi. Tai siis tylsäähän ja masentavaa ja vituttavaa ja kyrsistyttävää ja kiljumista aiheuttavaa (1717, joku ajattelee mua) tämä mun elämäksikin kutsuttu säälittävyys onkin, mutten silti oo saanut tänne hirveesti aikaseks oikeestaan paljoakaan.

Tänäänkään en jaksa puida maailman ongelmia (big surprise.........?), koska olen toivoton.

Viikko sitten tuntui, että olisin ollut taivaassa, koska silloin mulla ei ollu tylsää. Päinvastoin, oli niin hauskaa, että teki mieli itkeä. Kiitos siitä päivästä, se tais jäädä elämäni viimeiseksi sellaiseksi päiväksi.

Sittenhän siinä oli taas pari saatanan tylsää päivää välissä kunnes saapui torstaiyö. Oi oi, en nyt tähän aio julistaa onnellisuuttani, ettei joku tuttu arvaa mitä selitän.

Torstaiyö......... kiitos siitä, se tais jäädä parhaaks kokemukseksi mun elämässä. Vituttaa, että olin sillon niin tylsää seuraa, ettei tämä henkilö jaksa enää kiinnostua kommunikoimaan mun kanssa...... Fuck fuck fuck fuck.

Mutta nyt... oon taas vittuuntunut. MIKSI?!?!!???!!! Miksen mä voi olla sellainen, joka voisi vaan soittaa jollekkin, joka sanoo, että "Joo tuu tänne vaan, täällä on kaikki" Ensinnäkään, mulla ei oo pokkaa soittaa ihan kenelle tahansa, ketä en kunnolla tunne. Ja ei mua edes pyydettäisi mihinkään, vaikka mä kuinka vihjailisin.

On se nyt vittu kumma, että mulla saattaa viikossa olla vain kaksi päivää, jolloin mun naamalla kareilee hymynhäivähdys. Huooooooooh, miksei täällä voi tapahtua mitään?! Okei, kyllähän täällä tapahtuu, mutta tuntuu, että kaikille muille paitsi mulle.

Ja asia ei olis niin paha, jos olis jotain tekemistä itellä himassa, mutta täällä mä vaan istun päivät pääksytysten tuijottammassa tuota yhtä pistettä seinässä (mun silmien polttava katse kairaa siihen kohtaan kohta aukon), ja haaveilemassa yksinkertaisista asioista, joita en kuitenkaan tule koskaan saamaan. Pitäis vissiin käydä lenkillä kaks kertaa päivässä, siivota joka välissä tai keräillä vaikka postimerkkejä (tai perhosia jumalauta), että tää kesä lipuis mahdollisimman nopeesti vittuun.

Okei okei, oli juhannusviikonloppu ja oli hauskaa olla Mirkalla. Käytiin seikkailemassa aamuyöllä kumpparit jalassa pitkin maita ja mantuja. Sitten hengattiin rantsussa ja höpöteltiin. Oli ihan hubaa, eli elä loukkaannu Mirkka. Mutta silti, ei ollut NIIN hauskaa, että se vois peittää tän superhypermegavitutuksen, jota joutuu käymään läpi vähän liiankin usein nykyään.

Onneksi mulla sentään on nyt tyylikäs Harry Potter- laastari, joka piristäis pahasti masentuneen mummelinkin elämää<3 Leikkasin siis kaikessa rauhassa (hirveellä vauhdilla jostain syystä) tomaatteja, kunnes Mirkan saatananmoisen terävä veihti iski johonkin muuhun kuin tomaattiin. Meinas irtoa koko peukun pää ja sitä verta valui kuin olisi sika teurastettu.

Mutta muuten ...kyrsii.

Nyt meen helvettiin täältä. Muuten varmaan vahingossa tapan itseni, kun kiehun raivosta.

Päivän biisi: Soilwork- Nerve

Päivän tietoisku: Soilwork on suomeksi Multatyö tahi Maaperätyö. Fiksu nimi bändille?

Noniin, toivottavasti pilasin kaikkien muidenkin päivät ja viikot ja kesät ja vuodet ja elämät, positiivisuutta tihkuvalla paskakirjoituksellani. Jumalauta.

No onpahan nyt sitten ruma kuvakin kaiken kukkuraksi :)))))